Päivän lukukappaleet

Aamurukous — ensimmäinen lukukappale

Judith 7

Tästä kirjasta ei ole omalla kielelläsi vapaasti käytettävää käännöstä, joten tämä lukukappale näytetään englanniksi.

The next day Holofernes commanded all his army and all the people who had come to be his allies, that they should move their camp toward Bethulia, take beforehand the ascents of the hill country, and make war against the children of Israel. Every mighty man of them moved that day. The army of their men of war was one hundred seventy thousand footmen, plus twelve thousand horsemen, besides the baggage, and the men that were on foot among them: an exceedingly great multitude. They encamped in the valley near Bethulia, by the fountain. They spread themselves in breadth over Dothaim even to Belmaim, and in length from Bethulia to Cyamon, which is near Esdraelon. But the children of Israel, when they saw the multitude of them, were troubled exceedingly, and everyone said to his neighbor, “Now these men will lick up the face of all the earth. Neither the high mountains, nor the valleys, nor the hills will be able to bear their weight. Every man took up his weapons of war, and when they had kindled fires upon their towers, they remained and watched all that night. But on the second day Holofernes led out all his horse in the sight of the children of Israel which were in Bethulia, viewed the ascents to their city, and searched out the springs of the waters, seized upon them, and set garrisons of men of war over them. Then he departed back to his people. All the rulers of the children of Esau, all the leaders of the people of Moab, and the captains of the sea coast came to him and said, “Let our lord now hear a word, that there be not losses in your army. For this people of the children of Israel do not trust in their spears, but in the height of the mountains wherein they dwell, for it is not easy to come up to the tops of their mountains. And now, my lord, don’t fight against them as men fight who join battle, and there will not so much as one man of your people perish. Remain in your camp, and keep every man of your army safe. Let your servants get possession of the water spring, which flows from the foot of the mountain, because all the inhabitants of Bethulia get their water from there. Then thirst will kill them, and they will give up their city. Then we and our people will go up to the tops of the mountains that are near, and will encamp upon them, to watch that not one man gets out of the city. They will be consumed with famine, they and their wives and their children. Before the sword comes against them they will be laid low in the streets where they dwell. And you will pay them back with evil, because they rebelled, and didn’t meet your face in peace.” Their words were pleasing in the sight of Holofernes and in the sight of all his servants; and he ordered them to do as they had spoken. And the army of the children of Ammon moved, and with them five thousand of the children of Asshur, and they encamped in the valley. They seized the waters and the springs of the waters of the children of Israel. The children of Esau went up with the children of Ammon, and encamped in the hill country near Dothaim. They sent some of them toward the south, and toward the east, near Ekrebel, which is near Chusi, that is upon the brook Mochmur. The rest of the army of the Assyrians encamped in the plain, and covered all the face of the land. Their tents and baggage were pitched upon it in a great crowd. They were an exceedingly great multitude. The children of Israel cried to the Lord their God, for their spirit fainted; for all their enemies had surrounded them. There was no way to escape out from among them. All the army of Asshur remained around them, their footmen and their chariots and their horsemen, thirty-four days. All their vessels of water ran dry for all the inhabitants of Bethulia. The cisterns were emptied, and they had no water to drink their fill for one day; for they rationed drink by measure. Their young children were discouraged. The women and the young men fainted for thirst. They fell down in the streets of the city, and in the passages of the gates. There was no longer any strength in them. All the people, including the young men, the women, and the children, were gathered together against Ozias, and against the rulers of the city. They cried with a loud voice, and said before all the elders, “God be judge between all of you and us, because you have done us great wrong, in that you have not spoken words of peace with the children of Asshur. Now we have no helper; but God has sold us into their hands, that we should be laid low before them with thirst and great destruction. And now summon them, and deliver up the whole city as prey to the people of Holofernes, and to all his army. For it is better for us to be made a plunder to them. For we will be servants, and our souls will live, and we will not see the death of our babies before our eyes, and our wives and our children fainting in death. We take to witness against you the heaven and the earth, and our God and the Lord of our fathers, who punishes us according to our sins and the sins of our fathers. Do what we have said today!” And there was great weeping of all with one consent in the midst of the assembly; and they cried to the Lord God with a loud voice. And Ozias said to them, “Brethren, be of good courage! Let us endure five more days, during which the Lord our God will turn his mercy toward us; for he will not forsake us utterly. But if these days pass, and no help comes to us, I will do what you say.” Then he dispersed the people, every man to his own camp; and they went away to the walls and towers of their city. He sent the women and children into their houses. They were brought very low in the city.

Aamurukous — toinen lukukappale

Markus 11

Ja kuin he lähestyivät Jerusalemia, Betphageen ja Betaniaan, Öljymäen tykö, lähetti hän kaksi opetuslapsistansa, Ja sanoi heille: menkäät kylään, joka on teidän edessänne, ja kohta kuin te siihen tulette sisälle, löydätte te varsan sidottuna, jonka päällä ei yksikään ihminen istunut ole; päästäkäät se ja tuokaat tänne. Ja jos joku teille sanoo: miksi te sen teette? niin sanokaat: Herra sitä tarvitsee; ja kohta hän laskee hänen tänne. Niin he menivät, ja löysivät varsan sidottuna ulkona oven tykönä tien haarassa, ja he päästivät sen vallallensa. Ja muutamat niistä, jotka siellä seisoivat, sanoivat heille: mitä te teette, että te varsan päästätte? Mutta he sanoivat heille, niinkuin Jesus oli käskenyt; niin he päästivät heidät. Ja he toivat varsan Jesuksen tykö ja heittivät vaatteensa sen päälle, ja hän istui sen päälle. Mutta moni hajoitti vaatteensa tielle, ja ne muut karsivat oksia puista ja hajoittivat tielle. Ja jotka edellä kävivät ja myös seurasivat, huusivat, sanoen: hosianna, hyvästi siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimeen! Hyvästi siunattu olkoon Davidin meidän isän valtakunta, joka tulee Herran nimeen: hosianna korkeudessa! Ja Jesus meni Jerusalemiin ja templiin, ja kuin hän kaikki ympäri katseli, koska jo ehtooaika oli, läksi hän ulos Betaniaan kahdentoistakymmenen kanssa. Ja toisena päivänä, kuin he Betaniasta läksivät, isosi hän, Ja näki taampana fikunapuun, jolla olivat lehdet, niin hän meni lähes, jos hän jotakin hänestä löytänyt olis. Ja kuin hän tuli tykö, ei hän muuta löytänyt kuin lehtiä; sillä ei ollut vielä fikunain aika. Ja Jesus vastaten sanoi hänelle: älköön tästedeskään kenkään sinusta syökö hedelmää ijankaikkisesti. Ja hänen opetuslapsensa kuulivat sen. Ja he tulivat Jerusalemiin. Ja Jesus meni templiin, rupesi ajamaan ulos kaupitsioita ja ostajia templissä, ja vaihettajain pöydät ja kyhkyläisten myyjäin istuimet hän kukisti. Ei hän myös sallinut jonkun kantaa astiaa templin lävitse. Ja hän opetti, sanoen heille: eikö kirjoitettu ole: minun huoneeni pitää kutsuttaman rukoushuoneeksi kaikille kansoille? mutta te olette sen tehneet ryövärien luolaksi. Ja kirjanoppineet ja pappein päämiehet kuulivat sen, ja etsivät, kuinka he olisivat hänen hukuttaneet; sillä he pelkäsivät häntä, että kaikki kansa hämmästyi hänen oppiansa. Ja kuin ehtoo tuli, meni Jesus ulos kaupungista. Ja kuin he aamulla kävivät ohitse, näkivät he fikunapuun kuivettuneen juurinensa. Ja Pietari muisti, ja sanoi hänelle: Rabbi, katso, fikunapuu, jotas kirosit, on kuivettunut. Niin vastasi Jesus ja sanoi heille: pitäkäät usko Jumalan päälle. Sillä totisesti sanon minä teille: jokainen, joka tälle vuorelle sanois: siirrä itses ja kukistu mereen! eikä epäilisi sydämessänsä, vaan uskois ne tapahtuvan mitä hän sanoo; niin hänelle tapahtuu, mitä hän sanoo. Sentähden sanon minä teille: kaikki, mitä te rukoillen anotte, se uskokaat saavanne; niin se tapahtuu teille. Ja kuin te seisotte ja rukoilette, niin anteeksi antakaat, jos teillä on jotakin jotakuta vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antais teille anteeksi teidän rikoksenne. Mutta jos ette anteeksi anna, ei myös teidän Isänne, joka on taivaissa, anna anteeksi teidän rikoksianne. Ja he tulivat taas Jerusalemiin; ja kuin hän käveli templissä, tulivat hänen tykönsä pappein päämiehet, kirjanoppineet ja vanhimmat, Ja sanoivat hänelle: millä voimalla sinä näitä teet? ja kuka antoi sinulle sen voiman, ettäs näitä teet? Mutta Jesus vastaten sanoi heille: minä myös kysyn teiltä yhden sanan: vastatkaat siis minua, niin minäkin sanon teille, millä voimalla minä näitä teen: Johanneksen kaste, oliko se taivaasta, eli ihmisiltä? vastatkaat minua. Niin he ajattelivat keskenänsä, sanoen: jos me sanomme: taivaasta, niin hän sanoo: miksi ette siis häntä uskoneet? Mutta jos me sanomme: ihmisiltä, niin me pelkäämme kansaa: sillä kaikki pitivät Johanneksen totisena prophetana. Ja he vastasivat, sanoen Jesukselle: emme tiedä. Ja Jesus vastasi ja sanoi heille: en minäkään sano teille, millä voimalla minä näitä teen.

Iltarukous — ensimmäinen lukukappale

Judith 8

Tästä kirjasta ei ole omalla kielelläsi vapaasti käytettävää käännöstä, joten tämä lukukappale näytetään englanniksi.

In those days Judith heard about this. She was the daughter of Merari, the son of Ox, the son of Joseph, the son of Oziel, the son of Elkiah, the son of Ananias, the son of Gideon, the son of Raphaim, the son of Ahitub, the son of Elihu, the son of Eliab, the son of Nathanael, the son of Salamiel, the son of Salasadai, the son of Israel. Her husband was Manasses, of her tribe and of her family. He died in the days of barley harvest. For he stood over those who bound sheaves in the field, and the heat came upon his head, and he fell on his bed, and died in his city Bethulia. So they buried him with his fathers in the field which is between Dothaim and Balamon. Judith was a widow in her house three years and four months. She made herself a tent upon the roof of her house, and put on sackcloth upon her loins. The garments of her widowhood were upon her. And she fasted all the days of her widowhood, except the eves of the Sabbaths, the Sabbaths, the eves of the new moons, the new moons, and the feasts and joyful days of the house of Israel. She was of a goodly countenance, and exceeding beautiful to behold. Her husband Manasses had left her gold, silver, menservants, maidservants, cattle, and lands. She remained on those lands. No one said anything evil about her; for she feared God exceedingly. She heard the evil words of the people against the governor, because they fainted for lack of water; and Judith heard all the words that Ozias spoke to them, how he swore to them that he would deliver the city to the Assyrians after five days. So she sent her maid, who was over all things that she had, to summon Ozias, Chabris, and Charmis, the elders of her city. They came to her, and she said to them, “Hear me now, O you rulers of the inhabitants of Bethulia: for your word that you have spoken before the people this day is not right. You have set the oath which you have pronounced between God and you, and have promised to deliver the city to our enemies, unless within these days the Lord turns to help you. Now who are you that you have tempted God this day, and stand in the place of God among the children of men? Now try the Lord Almighty, and you will never know anything. For you will not find the depth of the heart of man, and you will not perceive the things that he thinks. How will you search out God, who has made all these things, and know his mind, and comprehend his purpose? No, my kindred, don’t provoke the Lord our God to anger! For if he has not decided to help us within these five days, he has power to defend us in such time as he will, or to destroy us before the face of our enemies. But don’t you pledge the counsels of the Lord our God! For God is not as man, that he should be threatened; neither as the son of man, that he should be turned by entreaty. Therefore let’s wait for the salvation that comes from him, and call upon him to help us. He will hear our voice, if it pleases him. For there arose none in our age, neither is there any of us today, tribe, or kindred, or family, or city, which worship gods made with hands, as it was in the former days; for which cause our fathers were given to the sword, and for plunder, and fell with a great fall before our enemies. But we know no other god beside him. Therefore we hope that he will not despise us, nor any of our race. For if we are taken so, all Judea will sit upon the ground, and our sanctuary will be plundered; and he will require our blood for profaning it. And the slaughter of our kindred, and the captivity of the land, and the desolation of our inheritance, will he turn upon our heads among the Gentiles, wherever we will be in bondage. We will be an offense and a reproach before those who take us for a possession. For our bondage will not be ordered to favor; but the Lord our God will turn it to dishonor. And now, kindred, let us show an example to our kindred, because their soul hangs upon us, and the sanctuary, the house, and the altar rest upon us. Besides all this let us give thanks to the Lord our God, who tries us, even as he did our fathers also. Remember all the things which he did to Abraham, and all the things in which he tried Isaac, and all the things which happened to Jacob in Mesopotamia of Syria, when he kept the sheep of Laban his mother’s brother. For he has not tried us in the fire, as he did them, to search out their hearts, neither has he taken vengeance on us; but the Lord does scourge them that come near to him, to admonish them.” And Ozias said to her, “All that you have spoken, you have spoken with a good heart. There is no one who will deny your words. For this is not the first day wherein your wisdom is manifested; but from the beginning of your days all the people have known your understanding, because the disposition of your heart is good. But the people were exceedingly thirsty, and compelled us to do as we spoke to them, and to bring an oath upon ourselves, which we will not break. And now pray you for us, because you are a godly woman, and the Lord will send us rain to fill our cisterns, and we will faint no more.” Then Judith said to them, “Hear me, and I will do a thing, which will go down to all generations among the children of our race. You shall all stand at the gate tonight. I will go out with my maid. Within the days after which you said that you would deliver the city to our enemies, the Lord will visit Israel by my hand. But you shall not inquire of my act; for I will not declare it to you, until the things are finished that I will do.” Then Ozias and the rulers said to her, “Go in peace. May the Lord God be before you, to take vengeance on our enemies.” So they returned from the tent, and went to their stations.

Iltarukous — toinen lukukappale

2. Korinttilaiskirje 7

Että meillä nyt senkaltaiset lupaukset ovat, minun rakkaani, puhdistakaamme siis itsemme kaikesta lihan ja hengen saastaisuudesta, täyttäin pyhyyttä Jumalan pelvossa. Ottakaat meitä vastaan: emme kellenkään vääryyttä tehneet, emme ketään turmelleet, emme keneltäkään mitään vaatineet. Senkaltaista en sano minä teille kadotukseksi; sillä minä olen ennen sanonut, että te olette meidän sydämessämme ynnä kuolla ja ynnä elää. Minä puhun teille suurella rohkeudella, minä kerskaan paljon teistä, minä olen lohdutuksella täytetty, minä olen ylönpalttisessa ilossa kaikessa meidän vaivassamme. Sillä kuin me Makedoniaan tulimme, ei meidän lihallamme ollut yhtään lepoa, vaan kaikissa paikoissa olimme me vaivatut, ulkona sota, sisällä pelko. Mutta Jumala, joka nöyriä lohduttaa, hän lohdutti meitä Tituksen tulemisella, Vaan ei ainoastaan hänen tulemisellansa, mutta myös sillä lohdutuksella, jonka hän teiltä saanut oli, ja ilmoitti meille teidän halunne, teidän itkunne ja teidän kiivautenne minusta, niin että minä vielä enemmin ihastuin. Sillä jos minä lähetyskirjallani saatinkin teitä murheesen, enpä minä sitä kadu, ehkä minä olisin katunut; sillä minä näen sen lähetyskirjan teitä hetken aikaa murheessa pitäneen. Nyt minä iloitsen, en siitä, että te murheissa olitte, vaan että te olitte murheissa parannukseksi; sillä te olitte murheelliset Jumalan mielen jälkeen, ettei teillä meistä missään vahinkoa olis. Sillä se murhe, joka Jumalan mielen jälkeen tapahtuu, saattaa katumisen autuudeksi, jota ei yksikään kadu; mutta maailman murhe saattaa kuoleman. Sillä katso, että te olitte Jumalan mielen jälkeen murheelliset, kuinka suuren ahkeruuden se on teissä vaikuttanut! Ja tosin edesvastauksen, närkästyksen, pelvon, ikävöitsemisen, kiivauden ja koston. Te olette kaikissa teitänne puhtaiksi osoittaneet tässä asiassa. Sentähden vaikka minä teille kirjoitin, niin ei se ole kuitenkaan sen tähden tapahtunut, joka rikkonut oli, eikä sen tähden, jolle vääryys tehtiin, mutta sentähden, että teidän ahkeruutenne meidän kohtaamme Jumalan edessä julkiseksi tulis. Sentähden me olemme saaneet lohdutuksen, että tekin olette lohdutetut. Mutta vielä enemmin iloitsimme me Tituksen ilosta; sillä hänen henkensä oli teiltä kaikilta virvoitettu. Ja mitä minä hänen edessänsä teistä kerskannut olen, en minä sitä häpee; vaan niinkuin kaikki ovat todet, mitkä minä teille puhunut olen, niin on myös meidän kerskauksemme Tituksen edessä todeksi tullut. Ja hänellä on sangen suuri sydämellinen halu teidän puoleenne, kuin hän kaikkein teidän kuuliaisuutenne muistaa, kuinka te pelvolla ja vavistuksella häntä otitte vastaan. Minä siis iloitsen, että minä kaikissa asioissa teihin taidan luottaa.