Päivän lukukappaleet
Päivälle määrätyt Raamatun lukukappaleet, koko teksti omalla kielelläsi. Seuraa joka aamu oman perinteesi päivittäisiä lukukappaleita Bosko-sovelluksessa.
Epistola
Niin minä siis todistan Jumalan ja Herran Jesuksen Kristuksen edessä, joka on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, hänen ilmestyksessänsä ja valtakunnassansa: Saarnaa sanaa, pidä päälle sekä hyvällä että sopimattomalla ajalla, rankaise, nuhtele, neuvo kaikella siveydellä ja opetuksella; Sillä aika tulee, jona ei he voi terveellistä oppia kärsiä, vaan omain himoinsa jälkeen kokoovat itsellensä opettajat, että heidän korvansa syyhyvät, Ja kääntävät korvansa pois totuudesta, ja turhiin juttuihin poikkeevat. Mutta valvo sinä kaikissa, kärsi ja kestä vaivoissa, tee evankeliumin saarnaajan työ ja toimita virkas täydellisesti. Sillä minä jo uhrataan ja minun pääsemiseni aika lähestyy. Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon pitänyt. Tästedes on minulle tallelle pantu vanhurskauden kruunu, jonka Herra, vanhurskas tuomari, sinä päivänä minulle antaa, mutta ei ainoastansa minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestystänsä rakastavat.
Evankeliumi
Jos joku tulee minun tyköni, ja ei vihaa isäänsä ja äitiänsä, ja emäntäänsä ja lapsiansa, ja veljiänsä ja sisariansa, ja päälliseksi omaa henkeänsä, ei se taida olla minun opetuslapseni. Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, ei se taida olla minun opetuslapseni. Sillä kuka teistä on, joka tahtoo tornia rakentaa; eikö hän ennen istu ja laske kulutusta, jos hänellä on varaa sitä täyttää? Ettei, kuin hän perustuksen laskenut on, ja ei voi sitä täyttää, kaikki, jotka sen näkevät, rupee pilkkaamaan häntä, Sanoen: tämä ihminen rupesi rakentamaan, ja ei voinut täyttää. Taikka kuka kuningas tahtoo mennä sotimaan toista kuningasta vastaan; eikö hän ennen istu ja ajattele, jos hän voi kymmenellä tuhannella kohdata sen, joka häntä vastaan tulee kahdellakymmenellä tuhannella? Muutoin, kuin hän vielä kaukana on, niin hän lähettää hänelle sanan ja rukoilee rauhaa. Niin siis jokainen teistä, joka ei luovu kaikista mitä hänellä on, ei se taida olla minun opetuslapseni. Suola on hyvä; mutta jos suola tulee mauttomaksi, milläs sitte suolataan? Ei se maahan eikä sontaan ole sovelias: he heittävät sen pois. Jolla on korvat kuulla, se kuulkaan.
Lukukappaleet noudattavat vuoden 1962 roomalaista messukirjaa (vapaasti käytettävissä). Raamatun teksti on vapaasti käytettävissä. (Finnish Biblia)
Päivän lukukappaleet joka aamu
Bosko tuo päivän lukukappaleet eteesi joka aamu — merkitse kukin luetuksi, jottet koskaan menetä kohtaasi, lue ne millä tahansa 30 käännöksestä ja pysähdy lyhyen mietiskelyn ääreen. Oman perinteesi päivittäiset lukukappaleet, seurattuina ja aina mukanasi.

