Bosko

Päivän lukukappaleet

Päivälle määrätyt Raamatun lukukappaleet, koko teksti omalla kielelläsi. Seuraa joka aamu oman perinteesi päivittäisiä lukukappaleita Bosko-sovelluksessa.

Ensimmäinen lukukappale

2. Korinttilaiskirje 11:21-33

Sen minä sanon häväistyksen tähden, niinkuin me heikot olisimme: mihinkä joku uskaltaa, (minä puhun tyhmyydessä,) siihen minäkin uskallan. He ovat Hebrealaiset, minä myös. He ovat Israelilaiset, minä myös. He ovat Abrahamin siemen, minä myös. He ovat Kristuksen palveliat, (minä puhun tyhmästi,) paljoa enemmin minä olen. Minä olen enemmän työtä tehnyt. Minä olen enemmän haavoja kärsinyt. Minä olen useammin vankina ollut. Usein olen kuoleman hädässä ollut. Juudalaisilta olen minä viidesti neljäkymmentä haavaa saanut, yhtä vailla. Kolmasti olen vitsoilla piesty. Olin kerran kivitetty. Kolmasti olen minä tullut haaksirikkoon. Yön ja päivän olin minä meren syvyydessä. Minä olen usein vaeltanut, minä olen ollut veden hädässä, ryövärien keskellä, hädässä Juudalaisten keskellä, hädässä pakanain keskellä, hädässä kaupungeissa, hädässä korvessa, hädässä merellä, hädässä viekasten veljien seassa, Työssä ja tuskassa, paljossa valvomisessa, nälässä ja janossa, paljossa paastossa, vilussa ja alastomuudessa, Ilman niitä mitkä muutoin tapahtuvat, nimittäin, että minua joka päivä vaivataan ja pidän surun kaikista seurakunnista. Kuka on heikko, ja en minä myös heikoksi tule? Kuka pahoitetaan, ja en minä pala? Että minun pitää nyt kerskaaman, niin minä kerskaan heikkoudestani. Jumala ja meidän Herran Jesuksen Kristuksen Isä, joka olkoon ylistetty ijankaikkisesti! tietää, etten minä valehtele. Damaskussa Aretaan kuninkaan maanvanhin vartioitsi Damaskun kaupunkia ja tahtoi minun ottaa kiinni. Ja minä laskettiin maahan muurin akkunasta korissa, ja pääsin niin hänen käsistänsä.

Vastauspsalmi

Psalmit 16

Davidin kultainen kappale. Kätke minua Jumala; sillä minä uskallan sinuun. Sinä olet Herralle sanonut: sinä olet minun Herrani: minun hyvätyöni ei ole sinun tähtes, Vaan pyhäin tähden, jotka maan päällä ovat, ja kunniallisten tähden, joissa kaikki minun mielisuosioni on. Mutta jotka toisen jälkeen rientävät, niillä pitää suuri sydämen kipu oleman: en minä uhraa heidän juomauhriansa verestä, enkä mainitse heidän nimiänsä suussani. Mutta Herra on minun tavarani ja osani: sinä tähteelle panet minun perimiseni. Arpa lankesi minulle kauniimmissa: minä olen jalon perimisen saanut. Minä kiitän Herraa, joka minua on neuvonut: niin myös minun munaskuuni ovat yöllä kurittaneet. Minä pidän aina Herran kasvoini edessä, sillä hän on minun oikialla puolellani, sentähden en minä horju. Sentähden minun sydämeni reimuitsee ja minun kunniani on iloinen, ja minun lihani lepää toivossa. Sillä et sinä hyljää sieluani helvetissä, etkä salli sinun pyhäs näkevän turmelusta. Sinä osoitat minulle elämän tien, sinun kasvois edessä on täydellinen ilo, ja riemullinen meno oikialla kädelläs ijankaikkisesti.

Toinen lukukappale

Kolossalaiskirje 1:9-14

Sentähden myös me siitä päivästä, jona me sen kuulimme, emme lakanneet teidän edestänne rukoilemasta ja anomasta, että te hänen tahtonsa tuntemisella täytettäisiin kaikkinaisessa hengellisessä viisaudessa ja toimessa, Että te soveliaasti vaeltaisitte, kelvaten kaikissa Herralle, ja hedelmän tekisitte kaikissa hyvissä töissä ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa, Ja vahvistetuksi tulisitte kaikella voimalla, hänen kunniansa väkevyyden jälkeen, kaikkeen kärsivällisyyteen ja pitkämielisyyteen ilon kanssa. Ja kiittäkäät Isää, joka meitä soveliaaksi tehnyt on pyhäin perimisen osallisuuteen valkeudessa, Joka meitä pimeyden vallasta pelasti ja on meidät siirtänyt rakkaan Poikansa valtakuntaan, Jonka kautta meillä on lunastus hänen verensä kautta, nimittäin syntein anteeksi antamus,

Evankeliumi

Matteus 16:13-19

Mutta kuin Jesus tuli Kesarean maan ääriin, joka kutsutaan Philippuksen, kysyi hän opetuslapsiltansa ja sanoi: kenenkä sanovat ihmiset minun, Ihmisen Pojan, olevan? Niin he sanoivat: monikahdat Johannes Kastajan; mutta muutamat Eliaan; muutamat taas Jeremiaan, taikka jonkun prophetaista. Sanoi hän heille: mutta kenenkä te sanotte minun olevan? Vastasi Simon Pietari ja sanoi: sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika. Ja Jesus vastaten sanoi hänelle: autuas olet sinä, Simon Jonan poika! sillä ei liha eikä veri ilmoittanut sitä sinulle, vaan Isäni, joka on taivaissa. Mutta minä myös sanon sinulle: sinä ole Pietari, ja tämän kallion päälle tahdon minä rakentaa minun seurakuntani, ja helvetin portit ei pidä häntä voittaman. Ja minä annan sinulle taivaan valtakunnan avaimet: ja mitä sinä maan päällä sidot, pitää sidotun oleman taivaissa, ja mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää oleman päästetyn taivaissa.

Lukukappaleet noudattavat bysanttilaista lektionaaria. Raamatun teksti on vapaasti käytettävissä. (Finnish Biblia)

Päivän lukukappaleet joka aamu

Bosko tuo päivän lukukappaleet eteesi joka aamu — merkitse kukin luetuksi, jottet koskaan menetä kohtaasi, lue ne millä tahansa 30 käännöksestä ja pysähdy lyhyen mietiskelyn ääreen. Oman perinteesi päivittäiset lukukappaleet, seurattuina ja aina mukanasi.